Vaalit lähestyvät ja maassa vallitsee yleinen hämmennys. Taloutemme on kurjemmassa kunnossa kuin vuosikausiin ja olemme menettäneet kilpailukykyämme. Siksi neuvoja kysytään “talousviisailta”. Neuvot ovat kuitenkin “vanhoja” eli tiettyjä teesejä ja termejä toistetaan toistamiseen. Rakenneuudistukset, kestävyysvaje, yksikkötyökustannukset, elvytys, verotuksen rakenteet jne. Neuvot perustuvat talouden vanhaan paradigmaan, joka ei ota huomioon uuden tyyppisiä talouden elementtejä. Kuin vaivihkaan taloutemme rakenteet ovat kuitenkin muuttumassa ja uusi paradigma alkaa hamottua. Tämän blogin tarkoituksena on avata tätä paradigmojen murrosta. Tulevan hallituksen keskeinen haaste on muuttaa talousajatteluaan uuden paradigman mukaiseksi. Vain sitä kautta syntyy uusi elinvoimainen talous ja yhteiskunta.
Tämän blogin tematiikkaa on kehitelty yhdessä Demos Helsingin kanssa.
Taustaa
Kilpailukykydebatissa on tietyistä ekonomistista käsityksistä tullut itsestään selviä dogmeja, joita ei kyseenalaisteta. Näiden dogmien tai teesien kumoamista ei voi eikä kannata tehdä saman paradigman sisällä. Paljon mielenkiintoisempaa ja merkittävämpää on tarkastella taloutta ja yhteiskuntaa uusista näkökulmista ja tulevaisuuden perspektiivistä – sitoutumatta perinteisen taloustieteen usein julkilausumattomiin oletuksiin. Perinteinen taloustiede on tiedettä tähänastisesta kehityksestä eikä sillä ole merkittävää ennustevoimaa.
Tämän tutkimusprosessin tavoitteena on nostaa esiin uuden paradigman ainekset ja käydä niistä ja niiden implikaatioista laajaa keskustelua tutkijoiden, poliitikkojen, kansalasten, hallinnon, yritysten ja työmarkkinajärjestöjen kanssa.
Suomessa ja useimmissa muissa kehittyneissä hyvinvointiyhteiskunnissa vallitsee julkisessa keskustelussa vahva yhteys kilpailukyvyn, kasvun ja hyvinvointivaltion käsitteiden välillä. Tähän dominoivaan (hegemoniseen) ajattelumalliin kuuluu ajatus siitä, että kilpailukyky ja siitä seuraava riittävä kansantalouden kasvu on välttämätön ehto hyvinvointivaltion rahoittamiselle ja ylläpidolle. Useimmissa läntisen Euroopan maissa (erityisesti Pohjoismaissa, saksankielisissä maissa ja Hollannissa) hyvinvointivaltiosta on tullut vähintäänkin arvotasolla kaikkien poliittisten liikkeiden jakama asia, jolla voidaan perustella myös monien muiden sektoreiden politiikkaa ja valintoja. Perinteisen kilpailukykymallin avaaminen tai kyseenalaistaminen on ollut helppo tulkita myös hyvinvointivaltion ja sen perusteiden kyseenalaistamiseksi. Tämän voimakkaan sidoksen ansiosta sekä kilpailukykyyn että hyvinvointivaltioon liittyvät rohkeat pohdinnat ovat olleet niukkoja. Esimerkiksi vaihtoehtoisia tulevaisuuksia/skenaarioita näistä ilmiöistä ei juurikaan ole rakennettu.
Vallitseva talouspoliittinen konsensus
Talouspoliittinen keskustelu ja doktriini on ollut yllättävän yksimielinen. Sitä ovat määrittäneet hyvin pitkälle ekonomistit, “talousviisaat”, etujoukossa ETLA ja EK sekä eräät taloustieteen professorit ja tutkijat yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Valtionvarainministeriö nojautuu myös hyvin pitkälle samaan doktriiniin. Tässä sopii viitata Sixten Korkmanin kommenttiin liittyen OECD:n Suomi-raportin suositusten yllätyksettömyyteen: ”Miksi suositukset ovat niin samankaltaisia. Siksi, että useat ekonomistit keskittyvät samoihin ongelmiin ja käyttävät jokseenkin samanlaista viitekehikkoa”. (HS 13.2.2014). Elämme yhden totuuden kulttuurissa.
Kärjistäen, konsensuskäsityksen mukaan kilpailukykymme on vakavasti heikentynyt, koska
- Työn tuottavuuden kasvu on pysähtynyt tai on heikompaa kuin muissa teollisuusmaissa (Saksa, Ruotsi,…)
- Kustannuskilpailukykymme on heikentynyt lähinnä sen takia että työvoiman kustannukset ovat kasvaneet tuottavuuden kehitystä nopeammin
- Verotuksemme on liian korkea ja tämä johtuu pääasiassa hyvinvointivaltiosta, jonka kustannukset ovat liian korkeita ja etuudet liian anteliaita
- Työn tarjontaa synnyttää työtä, siksi sitä pitää lisätä myöhentämällä eläkeikää, nopeuttamalla opiskeluaikoja, tuuppaamalla äidit töihin äitiyslomilta, lisäämällä työttömien velvoitteita/pakotteita ottaa työtä vastaa, heikentämällä passivoivaa sosiaaliturvaa jne.
Elinkeinoelämä ja ekonomistit tekevät näistä teeseistä hyvin radikaaleja johtopäätöksiä:
- Tuottavuutta on voimakkaasti lisättävä ja vähennettävä tarpeetonta työvoimaa (automaatio, robotiikka, työn uudelleen organisointi jne.).
- Elinkeinoelämälle ei tule lisätä mitään uusia rasitteita, jotka aiheutuvat esimerkiksi ilmaston muutoksen torjunnasta tai eläkejärjestelmän kestävyyden turvaamisesta (vrt. myös kemikaalidirektiivi)
- Palkkatasoa on alennettava tai vähintäänkin palkankorotuksista on kieltäydyttävä (sisäinen devalvaatio)
- Verorasitusta ei saa missään tapauksessa enää nostaa, pikemminkin työn ja palvelujen verotusta on alennettava.
- Hyvinvointivaltion palveluja on voimakkaasti karsittava
- Sosiaaliturva on muutettava vastikkeelliseksi ja työn vastaanottaminen kannustavammaksi (pois “oleiluyhteiskunnasta”)
Uusi paradigma syntymässä
Perinteiden kansatalous-ajattelu perustuu kansantalouden ”kirjanpitoon” eli virallisesti tilastoituun elinkeinotoimintaan ja siellä käytettäviin input-output virtoihin (työvoima, raaka-aineet, investoinnit, tuotokset ja tuotteet ja niiden vaihto jne.) Vielä kärjekkäämmin voi sanoa että kansantaloustiede on tiede aineellisen tuotannon ehdoista. Uusi paradigma muuttaa kilpailukyvyn edellytyksiä ja tekijöitä. Uusi paradigma korostaa työn ominaisuutta luoda uutta yhteiskunnallista arvoa. Mitä osaavampia ja innovatiivisempia työntekijät ovat, sitä paremmat kilpailuedellytykset yrityksilla on. Uuden paradigman perustana on talouden verkottuminen ja kumpaanuudet arvonluonnissa. Tätä uutta paradigmaa kuvaa parhaiten termi horisontaalinen yhteiskunta. Elinkeino-elämän menestys on kiinni sen kyvystä oivaltaa arvonluonnin uusi logiikka. Nykyinen kilpailukykyparadigma painottaa suuria investointeja, teollista perustuotantoa ja kustannuskilpailukyvyä, kun taas uusi paradigma lähtee ihmisestä: ihminen on arvonluonnin perusta.
Kilpailukykyyn 2.0 vaikuttavat erityisesti talouden uusi logiikka, valtion muuttuvat tehtävät ja voimavarat, työn muutokset ja hyvinvoinnin muuttuvat ehdot. Erittelemme näitä ehtoja nyt tarkemmin, toki vain alustavasti.
Talouden uusi logiikka
- Talouden globaali verkottuminen ja arvonmuodostuksen hajaantuminen arvoverkosten erikoistuneisiin noodeihin
- Digitalisaatio: eKauppa, teollinen internet (Jaron Lanies; Who owns the Future)
- Aineettoman pääoman kasvava merkitys (IPR-talous)
- Eurooppa maailman “T&K&I-pajana”
- Uusteollistuminen: tuotteista tuote-palvelu-yhdistelmiin ja korkean osaamisen teollisuus
- Arvontuotannon erilaiset tavat, ilmaisuus, digital disconnect
- Arvonmuodostuksen laajeneminen yhteiskunnallisiin asioihin (Porterin Shared Value –konsepti ja yhteiskunnalliset yritykset)
- Innovaatioiden ekosystemit ja innovaatiokeksittymät paikallisina arvoluonnin keskuksina
Valtion muuttuvat tehtävät ja voimavarat
- Katoavat veronmaksajat (veroparatiisit, globaali nettikauppa, sisäinen hinnoittelu)
- Hyvinvointivaltio ilman verotuloja: valtion uudet roolit digitaaliajassa
- Paikallistalouksien nousu (autonomiset saarekkeet, paikallinen raha, kunnat keskeisinä toimijoina)
- Hajautettu valtio vs. metropolisoituminen
- Regulaation uusi tuleminen (kilpailua ja kilpailukykyä lisäävänä)
- Proaktiivinen regulaatio: uudistumiskyky
- Regulaatiovaltio vs. palveluvaltio
- Yritysten itse-regulaatio ja maineen varjeleminen
Työn muutokset
- Työsuhteisen työn väkeneminen ja yrittäjyys työsuhteiden korvaajana
- Työntekijän omavastuun lisääntyminen (hyvinvointi, uudistumiskyky, jatkuvan valmiustilan ylläpito)
- Automaatio ja robotiikka: tehtaat ja kaupat ilman työläisiä
- Työn tuottavuus automaation aikakaudella (uudet laskentamallit)
- Uudet tavat lisätä tuottavuutta (työvoiman kvalifikaatiot ja osaamisen “upgradaus”)
- Informaalinen talous (työ markkinasuhteiden rajamailla) (Robert Neuwirth: Stealth of Nation)
- Avoin innovaatio, kansalaiset innovaattoreina ja tuottajina (von Hippel: Democratizing Innovation)
Hyvinvoinnin muutuvat ehdot
- Pekka Kuusi: Sosiaalipolitiikka on talouspolitiikkaa, entä nyt? Hyvinvointitalous?
- Yhteiskunnan polarisaatio ja keskiluokan katoaminen
- Hyvinvointivastuun epäselvyys (oma vastuu, perhe, yhteisöt, valtio)
- “Itsen mittaaminen” – terveystiedon privatisointi (oma geenitieto, hyvinvoinnin omaehtoinen seuraaminen)
- Hitaan tai nollakasvun aikakausi ja hyvinvointivaltion rahoitus
- Ilmaisen lisääntyminen taloudessa ja sen vaikutus hyvinvointiin. (Jean Anderson, Ilmainen)
Eittämättä paradigman muutos asettaa hyvinvointiyhteiskunnat suurten kysymysten eteen. Mitä on hyvinvointiyhteiskunta oloissa, joissa vain pieni osa väestöstä on hyvin palkatuissa tehtävissä tai ylipäätänsä työsuhteissa, jossa merkittävä osa taloudesta on epävirallista tai rahasuhteiden ulkopuolella ja jossa arvonmuodostusta ei voida paikallistaa? Palaammeko yövartijavaltioon vai syntyykö uudenlainen kumppanuusvaltio? Miten työnkäsite muuttuu, kun työsuhteet korvautuvat yrittäjyydellä tai vaihdolla?
Lopuksi muutoksen metodologiasta
Yhteiskunnallisten muutosten aikaansaaminen ei enää uudessa horisontaalisessa yhteiskunnassa voi tapahtua vain ylhäältä ohjaten – top down mallilla. Tarvitaan kansalaisaloitteita ja kokeiluja, joita toteutetaan PPP-periaatteella eli ottamalla mukaan kansalaisia, julkisen hallinnon toimijoita ja yrityksiä. Yhteiskunnan uudistaminen ei ole mahdollista myöskään pelkillä strategioilla ja visiopapereilla. Näitä on tuotettu jo kylliksi!
Muutosten aikanaasaamiseksi on löydettävä ne toimijat ja prosessit, joista muutokset lähtevät liikkelle. Ne ovat muutoksen “herkkiä pisteitä” tai Arkimedeen pisteitä. Näiden pisteiden kautta saadaan yhteiskunnalliset aloitteet kanavoitua todelliseksi muutosvoimaksi. Muutostrategian ydin on tunnistaa muutospisteet ja niiden muutosagentit ja tukea niiden toimintaa.
On selvää, että uuden paradigman hahmottaminen vaatii vielä paljon tutkimustyötä mutta myös aitoa kehittämistä ja siitä oppimista. Uuden hallituksen ohjelman ei pidäkään olla lista neljäksi vuodeksi lukkoon lyötyjä toimenpiteitä vaan “kansallisen oppimisen ohjelma”. Lähdetään avoimin mielin haasteiden kimppuun, ajatellaan asioita uudestaan, etsitään toimivia ratkaisuja, opitaan kokemuksesta ja annetaan ihmisille ääni ja sitä kuunnellaan.
Sustainable innovation 