Poliittisen kentän jakaminen vasemmistoon ja oikeistoon ei ole enää pitkään aikaan tuntunut toimivalta. Yksi tämän jaon ongelmia on kummankin ”leirin” sisäinen jakautuminen liberaaleihin ja konservatiiveihin. Liberaalit arvostavat ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja yksilönvapauksia. Konservatiivit suhtautuvat kielteisesti moniarvoisuuteen ja haluavat pitää kiinni perinteisistä, kansallisista arvoista.
Globalisaatio
Suhtautuminen globalisaatio synnyttää myös jakoja. Globalistit haluavat kansallista avoimuutta ja kansainvälistä vuorovaikutusta. Globalisaation vastaskohtana on tämän näkemyksen mukaan nationalismi, oman kansakunnan asettaminen muiden yläpuolelle ja kanallisvaltion puolustamista globaaleja voimia vastaan.
Globalisaatiolla on toisetkin kasvot. Globalisaatio on markkinatalouden ulottamista koko maailmaan vapauttamalla kauppa ja purkamalla sääntelyä. Tämä on uusliberalismi mukaista globalisaatiota. Tähän globalisaatioon liittyy kaksi aikamme suurinta ongelmaa: taloudellisen eriarvoisuuden kasvu ja ilmastonmuutos.
Latour Down to Earth
Ranskalainen filosofi Bruno Latour yrittää purkaa tätä vyyhteä 2018 ilmestyneessä kirjassaan Down to Earth, Politics in the New Climate Regime. Latourin lähtökohtana on ilmastonmuutos, jonka hän näkee vievän ”maan jalkojemme alta”. Maapallo ei yksinkertaisesti riitä meille ihmisille. Kulutamme enemmän kuin maa kykenee tuottamaan. Ilmastonmuutos hävittää viljelykelpoista maata ja ajaa ihmisiä etsimään turvaa ja ravintoa muualta: tämä on ilmastopakolaisuutta. Laajasti ottaen elintilamme kapenee. Kohta kenelläkään ei ole ”kotimaata”. Tämä tekee modernisaation ja siihen perustuvan globalisaation mahdottomaksi.
Miten tähän reagoidaan. Yksi suhtautumistapa on kieltää ilmastonmuutos ja samalla sulkea muu maailman oman yhteiskunnan ulkopuolelle. Toinen suhtautumistapa on etsiä ”territoriota”, johon asettua ja laskeuta (land): tästä kirjan nimi Down to Earth. Latourin yksi perusväite on, että tämä kysymys jakaa meitä enemmän ja voimakkaammin kuin perinteinen jako oikeistoon ja vasemmistoon.Kysymys territorion löytymisestä koskee meitä kaikkia: ”What is certain is that all find themselves facing a universal lack of shareable space and inhabitable land.” (s. 9)
Eliitin petos
Latourin kiinnostavin väite on, että taloudellis-poliittinen eliitti (kaikkein rikkaimmat ja vauraimmat ihmiset) on jo aikaa sitten tehnyt päätöksen, että koska maailma ei riitä kaikille, uhrataan enemmistö ja pelastaudutaan omiin turvasatamiin. ”The earth no longer had room for them [eliitti] and for everyone else.” (p.1). Tämä eliitti kieltää ilmastonmuutoksen. Tästä on esimerkkinä Trumpin Yhdysvallat.
Latour yhdistää eriarvoisuuden kasvun, sääntelyn purkamisen (globalisaation) ja ilmastonmuutoksen kieltämisen saman ilmiön eri puoliksi. Tämä niputtaminen avaa tien analysoida poliittisen kentän muutoksia ja erityisesti vasemmisto-oikeisto-erottelun heikkenemistä.
Globalisaation plussat ja miinukset
Latour erottaa toisistaan globalisaation-plus ja globalisaation-miinus.Globalisaatio-plus tarkoittaa avointa maailma, jossa on lukemattomia näkökulmia. ”Shifting from a local to a global viewpoint ought to mean multiplying viewpoints, registering a greater number of varieties, taking into account a larger number of beings, cultures, phenomena, organisms, and people.” (12-13) Tällainen globalisaatio on edistyksellistä etääntymistä rajoittuneesta lokaalista. Tämä globalisaatio-plus on ollut modernisaation suuri tavoite.
Globalisaatio-miinus on köyhtymistä, näkökulmien karsimista, sitoutumista yhteen visioon ja muutamiin standardeihin. Tämä on globaalia kulttuuria tai globaalia sivilisaatiota, joka köyhdyttää ja asettuu vastustamaan lokaaleja kulttuureja. Globali kulttuuri pitää erottaa ns. maailmankulttuurista (world culture). Globalisaatio-miinuksen kannattajat ovat arvostelleet globalisaation vastustajia nurkkakuntaisiksi edistyksen torjujiksi. Lokaali voidaan kutenkin ymmärtää kahdella tavalla: joko paikalliseksi rikkaukseksi, joka ei ole ristiriidassa avoimmuuden kanssa (lokaali-plus), tai vetäytymiseksi paikalliseen turvasatamaan, joka sulkee muun maailman ulkopuolelleen (lokaali-miinus).
Modernisaatioon kuulunut globalisaatio ei enää toimi. Jotkut tavoittelevat globalisaatiota-miinus (uusliberlismi) ja jotkut taas lokaalia-miinus (nationalismi). Tässä on hyvin vaikeaa jo selvästi identifioida vasemmistoa ja oikeistoa.
Uudet vetovoimatekijät
Kuviota täytyy täydentää kahdella uudella attraktorilla globaalin ja lokaalin attraktorin lisäksi . Attraktorilla Latour tarkoittaa vetovoimatekijää, jota kohti pyritään ja joka vetää puoleensa. Eliitillä on houkutus paeta tästä maailmasta ja kieltää ilmastonmuutos: Out-of-This-World on attraktori 4. ”Make America Great Again” on esimerkki tästä. Tämä ei kuitenkaan poista valtavaa tarvetta löytää yhteinen maa, johon laskeutua, yhteinen territorio, jossa elää.
Latour nimeää uuden attraktorin (3) termillä ”Terrestrial”. Voimme sanoa sitä suomeksi vaikka Maaksi. Tämä uusi attraktori on poliittinen toimija. Maa ei ole vain toimintamme puite tai objekti, jota käytetään ja hyödynnetään. Maa itse muuttuu ja vaikuttaa meihin kaikkiin. Geopolitiikan rinnalle syntyy geohistoria: maa joka muuttuu, kehittyy ja on vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa. Latourin mukaan uusi attraktori vetää puoleensa niin lokalisteja kuin globalisteja. Maan tarve asettuu lokaali-globaali-akselin ulkopuolelle tai tarkemmin sitä vastaan. Samalla vasemmisto-oikeisto-akseli menettää merkityksensä.
Latourin kuva attraktoreista (ks. Down to Earth, Figure 5. s. 47). Uusi attraktori 3 vetää puoleensa niin lokalisteja kuin globalisteja. Jako vasemmistoon ja oikeistoon menetti merkitystään jo traditionaalisella vektorilla lokaalista globaaliin. Eikä jako toimi enää kun siirrytään kohti Terrestriaalisuutta eli Maata (vektorit 1-3 ja 2-3).
Radikaalit Terrestriaalit
Latourin mukaan kohtaamme nyt kysymyksen, olemmeko moderneja vai terrestriaalisia. Tämä kysymys on aikamme polttava poliittinen kysymys, johon ei vasemmistolla sen paremmin kuin oikeistolla ole mitään sanottavaa. Tulkitsen tämän niin, että ilmastonmuutos kaikkine seurauksineen merkitsee modernisuuden ideaalin luhistumista. Nyt kysymys kuuluu, miten löydämme uusia tapoja asuttaa maa. Tämä on aikamme polttavin kysymys, johon on etsittävät radikaaleja, Terrestriaalisia vastauksia.
Latourin analyysin ongelmat
Latourin kirja on filosofinen puheenvuoro ilmastonmuutoskeskusteluun. Sen pääväite on vasemmisto-oikeisto-jaon vanhanaikaisuus ja toimimattomuus uudessa ekologisessa tilanteessa. Planetaariset haasteet koskevat ihmiskuntaa, eivät jotain luokkaa ja ryhmää. Ihminen on luonnut tuotannollisen koneisteon, joka on muuttanut luontoa peruuttamattomasti: puhtaan maailman (geologian) antroposeenisestä vaiheesta. Luonto ei enää ole hiljaa ja sopeudu passiivisesti ihmisen aikaansaamisiin muutoksiin. Luonto on aktiviinen toimija siinä missä ihminenkin. Ihminen ei ole maailman ulkopuolinen eikä yläpuolinen olio. Tätä ajattelutapaa kutsutaan nykyään posthumanismiksi ja uudeksi materialismiksi.
Latourin attraktori 4 Out-of-This-World on kiintoisa hypoteesi, jolla hän perustelee eliitin vetäytymistä planetaariseta vastuusta ja ilmastonmuutoksen kieltämistä: ”kaikkia ei voida pelastaa, pelastetaan siis meidän rikkaat”. Tämä tuntuu kyllä aikamoiselta salaliittoteorialta, mitä Latourkaan ei voi täysin torjua. Kaksi vastaväitettä. Ensinnäkin tietoisuus ilmastomuutoksen todellisuudesta ja seurauksista on tavoittanut kaikki päätöksentekijät ja teollisuuspiirit. Lukuisat yritykset ovat sitoutuneet ilmastotyöhön. Ilmastonmuutoksen kieltäminen on enemmän politiikkaa (vallan tavoittelua) kuin vetäytymistä. Toiseksi kaikki varmaan tietävät, että ilmastonmuutos vaikuttaa maapallon jokaiseen soppeen eikä turvasatamia enää ole. Out-of-This-World ei ole todellinen attraktori (ellei sitten puhuta avaruuteen siirtymisestä).
Latourin lähestymistavan ongelmat liittyvät nekin oikeisto-vasemmisto-erottelun merkityksen kieltämiseen. On totta, että vasemmistolla ei ole valmiita vastauksia eikä keinoja ratkaista planetaarista kriisiä. Mutta merkittävä osa kriisiä on kutenkin kapitalistisen talouden logiikka lisätä liikevaihtoa, säästää kustannuksia (ulkoisvaikutukset) ja kasvattaa haitallista kulutusta. Tämä meno ei tunnu oikeasti huolestuttavan poliittista oikeistoa (tai keskustaa), jossa on kaiken lisäksi ilmastonmuutoksen kieltäjiä. Sen sijaan ”vihervasemmisto” näyttää olevan aidosti huolissaan tilanteesta ja ajaa mm. hiilineutraalisuutta.
Vasemmistoa voi kuitenkin arvostella sitoutumisesta talouskasvun tavoitteluun. Halutaan oikeudenmukaisempaa tulonjakoa niin että kaikkien vauraus lisääntyisi. Hyvä esimerkki on juuri polttoaineverojen nostaminen. Vihervasemmisto vaatii veronkorotusten kompensaatiota pientuloisille. Planetaarinen kriisi vaatisi kuitenkin luopumista talouskasvusta ja kulutuksen vähentämistä. Tätä tavoitetta vasemmiston on vaikea niellä ja myydä kannattajilleen. Sama haaste on kehittyvissä talouksissa. Uusvasemmistolaiset työstäkieltäytyjät ovat jopa perinteistä vasemmistoa johdonmukaisempia perustellessaan kieltäytymistä tekemästä työtä, joka on turhaa tai ympäristölle tuhoisaa. Tässä on radikaalin Terrestriaalisuuden aineksia.
Kaiken kaikkiaan Latourin puheenvuoro osoittaa oikeaan suuntaan. Planetaarisen kriisin ratkaiseminen vaatii perustavien ajattelutapojen muutosta. Tämä on kuitenkin hidas – liian hidas prosessi.
Sustainable innovation 