Mistä näkökulma-relativismissa on kyse?

 

Kirjani Näkökulmarelativismi – Tiedon suhteellisuuden ongelma ilmestyi lokakuussa Jyväskylän yliopiston SoPhi kirjasarjassa vapaasti ladattavana ekirjana open access -periaatteella. Kirjaa on muutamassa viikossa ladattu  yli 250 kertaa. Kirja käsittelee tietoon liittyvää, epistemologista relativismia. Kehitän siinä uudentyyppistä näkökulmarelativismia, jossa tietoväitteet pitää suhteuttaa taustalla olevaan näkökulmaan.

Kirjassa käsitellyt kysymykset eivät ole yksinkertaisia. Auttaakseni lukijoita pääsemään paremmin sisälle problematiikkaan, olen pyrkinyt kirjoittamaan kirjan mahdollisimman selkeästi yksinkertaistamatta kuitenkaan argumentteja liiaksi. Tässä blogissa johdattelen kirjaani yleistajuisemmin ja kytken sen suoremmin ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin.

 

Erimielisyydet voivat olla aitoja

Luonteva tapa lähestyä relativismia on käsitellä erimielisyyksiä. Jokainen on tullut tutuksi arvoihin ja moraaliin liittyvien erimielisyyksien kanssa. Esimerkkinä olkoon kiista abortista. Ymmärrämme, että tällaisia eettisiä erimielisyyksiä on vaikea, ellei mahdotonta ratkaista, ainakin jos yritämme tehdä sitä täysin rationaalisilla perusteilla.

Olemme tottuneet yhteiskunnallisiin ja poliittisiin erimielisyyksiin. Ne eivät ole jotain kielteistä tai pahaa, joka pitää eliminoida, pikemminkin niitä tarvitaan, jotta demokratia olisi aitoa ja toimivaa, kuten Jacques Rancière on osoittanut teoksessaan Erimielisyys (Tutkijaliitto). Eri puolueet ja toimijat katselevat asioita eri näkökulmista ja puhuvat toistensa ohi.

Viime vuodet, joihin on viitattu ”totuuden jälkeisenä aikakautena”, ovat tuoneet esiin myös tietoon liittyvät erimielisyydet. Tässä siirrymme epistemologisen relativismin alueelle. Totuuden jälkeistä aikakautta on luonnehdittu ajaksi, jolloin mielipiteet käyvät totuudesta. Monet suhtautuvat kriittisesti asiantuntijuuteen ja kiistävät jopa tieteellisen tiedon. Tunnettu esimerkki on kreationismi, joka kiistää evoluutioteoria vetoamalla raamattuun.  Tässä ovat uskonto ja luonnontiede vastakkain. Hieman toisenlainen esimerkki on sen kiistäminen, että ihminen on osaltaan aiheuttanut ilmastonmuutoksen. Tähän kiistaan liittyy myös aidosti tieteellisiä erimielisyyksiä.

Tietoon liittyvät erimielisyydet eivät aina johdu erehdyksistä tai piittaamattomuudesta tosiasioita kohtaan. Epistemologinen relativismi lähtee siitä, että voimme olla erimielisiä myös hyvillä perusteilla. Näkökulmarelativismin  mukaan erimielisyyksien takana on usein erilainen näkökulma todellisuuteen: kiinnitämme huomion eri asioihin ja painotamme niitä eri tavoin. Mikään näkökulma ei ole lähtökohtaisesti oikea ja muut vääriä.

 

Näkökulmat ovat valitsemista

Olen pohtinut näkökulman ideaa jo 80-luvulta alkaen. Näkökulmista on tietysti puhuttu aina, mutta filosofiassa näkökulman käsitettä on analysoitu yllättävän vähän, silloinkin on puhuttu enemmän perspektiiveistä, mistä on hyvänä esimerkkinä Friedrich Nietzsche. Ilahduttavasti näkökulmia on alettu tutkia enemmän 2010-luvulla mm. Manuel Lizin johtamassa tutkimusryhmässä, jonka kanssa teen itse yhteisyötä. Suomessa näkökulmista ovat kirjoittaneet itseni ohella mm. Mauri Kaipainen, Tuomas Lehtonen ja Antti Mattila.

Olen päätynyt aika yksinkertaiseen näkökulman käsitteeseen. Näkökulmassa tarkasteltavasta asiasta (objektista) valitaan kiinnostuksen tai huomion kohteeksi tiettyjä ominaisuuksia, joita sanon aspekteiksi. Näkökulmassa  [S,O,A] on siten kolme komponenttia: subjekti S joka katselee asioita, kohde O johon huomio kiinnittyy ja aspekti A joka edusta objektia subjektille. Tällaisen määritelmän taustalla on oletus asioiden kompleksisuudesta, mikä tarkoittaa, että niillä on monia erilaisia ominaisuuksia (puolia, piirteitä). Esimerkiksi voimme tarkastella sairaalaa hoidon kannalta tai talouden kannalta, tai sosiaaliturvaa toimeentulon tai kannustavuuden kannalta. Riippuen minkä aspektin valitsemme, saamme hyvin erilaisen kuvan asioista. Esimerkiksi voimme päätyä siihen, että sosiaaliturvan pitää olla toimeentulon kannalta riittävän antelias, jolloin sen kannustavuus saattaa heiketä.

Näkökulmarelativismissa painotetaan näkökulman valikoivaa piirrettä. Kolme keskeistä teesiä ovat:

  1. Ei ole näkökulmariippumatonta tapaa tarkastella maailmaa.
  2. Samoja asioita voidaan tarkastella useista näkökulmista.
  3. Ei ole absoluuttista, etuoikeutettua tai universaalista näkökulmaa.

 

Mielipiteet eivät käy totuudesta

Totuuden jälkeisenä aikana mielipiteet asetetaan tutkittua tietoa vastaan. Tämä ei ole lainkaan uusia asia. Jo antiikissa sofistit puolustivat mielipiteen totuutta. Protagoras ajatteli Platonin mukaan, että kullekin on aina totta se miltä hänestä tuntuu. Jos hyväksymme tämän periaatteen, niin joudumme kohtalokkaisiin vaikeuksiin. Jos jokainen sanoo omista mielipiteistään, että ne ovat totta, koska siltä tuntuu, niin totuus menettää merkityksensä ja tiedolta putoaa pohja. Vaikka pitääkin paikkansa, että aika moni ajattelee juuri tuolla tavalla, niin yhteiskunnassa on kuitenkin kohtalainen konsensus siitä, että totuus ei tietyssä mielessä riipu ihmisestä. Filosofit jakavat hyvin pitkälle intuitiivisen totuuskäsitteen, jonka mukaan totta on sanoa asiat niin kuin ne ovat. Jos sanon, että Suomi itsenäistyi vuonna 1917, niin puhun totta. Siitä, miten tämä totuuskäsite pitäisi määritellä täsmällisemmin, filosofitkin ovat erimielisiä.

Oma ideani on ottaa totuuden määrittelyyn mukaan näkökulmat. Kun näkökulma on kolmikko [S,O,A], niin suhteutan totuuskäsitteen siihen.  Sanomme että väite on totta näkökulmasta [S,O,A], jos väite on totta O:sta tulkittuna A:ksi.  Voi myös sanoa, että A on ikkuna maailmaan.  Jos näkökulmamme on talous, niin väite ”Sairaala x on tehokas” on totta tästä näkökulmasta, jos x on taloudellisesti tehokas. Sen sijaan väite voi olla epätotta hoidon laadun näkökulmasta, koska x saattaakin olla laadun kannalta tehoton.

Mielenkiintoinen kysymys on, ovatko kaikki väitteet tällä tavalla näkökulmasidonnaisia. Jos ovat, niin olemme tekemisissä globaalin tai universaalisen relativismin kanssa, jonka iskulause on ”kaikki on relatiivista”. Itse pidän sitä virheellisenä oppina ja esitänkin näkökulmarelativismin maltillisena hypoteesina, että on ainakin olemassa mielenkiintoisia lauseiden tyyppejä, joiden totuus on relatiivisista, vaikka kaikkien väitteiden totuus ei olisikaan relatiivista. Tässä keskustelussa on kuitenkin huomattava, että varsin usein jotakin väitettä pidetään absoluuttisesti totena eikä tajuta, että sekin on esitetty tietystä näkökulmasta, jota ei tunnisteta sellaiseksi. Esimerkiksi naisia on usein katsottu miehen näkökulmasta pitäen sitä objektiivisena. Tämän takia näkökulmarelativismi painottaa, että jokaista väitettä on punnittava sen kannalta, mistä näkökulmasta se on esitetty.

 

Kriittinen näkökulmarelativismi korostaa pluralismia ja kritiikkiä

Kirjan keskeiset asiat liittyvät juuri näkökulmiin ja totuuteen. Käsittelen näitä omissa luvuissa. Tarkastelen erikseen myös tiedon ja todellisuuden relatiivisuutta sekä pohdin relativismia tieteenfilosofiassa. Palaan kirjan viimeisessä luvussa taas totuuskysymykseen mutta nyt yhteiskunnallisessa kontekstissa.

Puolustan kriittistä relativismia yhteiskuntafilosofiana, joka asettuu kolmen teesin taakse:

  • Pluralismi: on rikkautta ja eduksi demokratialle, että yhteiskunnassa on erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä yhteisistä asioista;
  • Suvaitsevaisuus: jokaisella on oikeus omaan näkökulmaan ja sen ilmaisemiseen;
  • Kriittisyys: näkökulmia pitää tarkastella kriittisesti, sillä erilaiset näkökulmat edistävät paremmin tai huonommin yhteisten tavoitteiden saavuttamista.

Nämä kaikki teesit ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä. Pluralismi lähtee siitä, yhteiskunnalliset kysymykset ja ilmiöt ovat niin monimutkaisia, että niitä ei voi ottaa haltuun vain yhdestä näkökulmasta. Ihmisten erilaiset intressit johtava asettamaan asioita erilaiseen tärkeysjärjestykseen. Pluralismin vastakohtana on monismi, uskominen yhteen totuuteen. Tämä johtaa helposti suvaitsemattomuuteen, kuten tiedämme diktatuureista. Demokratiassa sen sijaan kaikilla on oikeus omaan näkökulmaan ja sen ilmaisemiseen. Tätä oikeutta täytyy puolustaa, vaikka se johtaakin moniarvoisuuteen.

Kriittisyys on kriittisen relativismin keskeisin teesi. Sen taustalla on näkökulmarelativismin korostama väite näkökulmien vertailtavuudesta. Jotkut filosofit liittävät relativismiin väitteen näkökulmien ja viitekehysten vertailun mahdottomuudesta. Heidän mukaansa näkökulmat voivat olla niin erilaisia (yhteismitattomia), että ihmiset tuntuvat elävän ”eri maailmoissa”. Näkökulmarelativismi osoittaa, että näkökulmia voidaan vertailla erilaisilla kriteereillä, mm. toiminnan kannalta. Tämä avaa tien punnita erilaisia näkökulmia sen suhteen, kuinka ne edistävät yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Jos näkökulmana on rotu eikä ihmisyys, niin tästä näkökulmasta katsoen ihmisoikeuksien edistäminen saattaa huomattavasti vaikeutua.

 

“Totuuden jälkeinen aika”

On hyvillä perusteilla väitetty, että emme elä erityistä totuuden jälkeistä aikaa. Totuus on aina ollut hallitsijoiden valtikan alla ja lukuisia kertoja ihmisiä on lietsottu toisiaan vastaan valheilla ja osatotuuksilla. Se mikä huolestuttaa totuuden jälkeisessä ajassa on auktoriteettien aseman heikkeneminen ja tutkitun tiedon vähättely yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Auktoriteettien asemaa horjuttaa postmoderni ideologia  mutta ehkä vielä enemmän internet ja sen kautta avautuva mielipiteiden ääretön avaruus.

Tutkitun tiedon kyseenalaistamiselle antaa aseita tieteen oma luonne. Tiede on aina alttiina erehdyksille ja se on periaatteessa kumoutuvaa. Hyvin monet aikanaan totuutena pidetyt tieteelliset teoriat ovat myöhemmin kumoutuneet, kuten esimerkiksi Newtonin fysiikka ja flogiston teoria. Tieteelliseen tutkimukseen kuuluvat jatkuva epäily ja uusien näkökulmien etsiminen. Tästä johtuen tieteessä on usein kilpailevia koulukuntia, joilla on hyvin erilainen käsitys metodeista ja tulosten tulkinnasta. Tieteestä ei voi rehellisesti antaa sellaista kuvaa, että sillä olisi hallussaan ehdoton totuus.

Tieteellä on kuitenkin puolellaan jatkuva totuuden etsintä ja tulosten kriittinen tarkastelu. Siksi tiede pystyy antamaan riittävän hyviä vastauksia moniin käytännön kysymyksiin.  Tämän ansiosta meillä on korkealuokkainen lääketiede, luotettavaa teknologiaa ja perusteltuja taloudellisia analyysejä. Tiede on tässä mielessä objektiivista, mutta tieteen objektiivisuus ei perustu yhteen totuuteen vaan siihen että asioita tarkastellaan mahdollisimman monesta relevantista näkökulmasta. Tätä piirrettä Sandra Harding kutsuu tieteen vahvaksi objektiivisuudeksi.

Tieteen paras puolustus on sen vahva objektiivisuus. Tästä käsin voidaan lähestyä myös tieteen kriitikoita, joilla on usein hyvin subjektiivinen näkökulma ja kyvyttömyys tajuta muiden näkökulmia. Kriittisen relativismin hengessä meidän on käytävä yhteiskunnalliseen dialogiin eri yhteiskuntapiirien (kulpien) sisällä ja välillä. Dialogin lähtökohtana on sen ymmärtäminen, että meillä on erilaisia näkökulmia, ja siksi meidän opittava punnitsemaan ja vertaamaan niitä. Vain tätä kautta voidaan saavuttaa riittävä yksimielisyys ihmiskunnan ja yhteiskunnan edessä olevista haasteista ja niiden ratkaisemisen edellyttämistä toimenpiteistä.

 

Lopuksi

Tässä blogissa esitetyt ajatukset ovat Näkökulmarelativismi -kirjasta. Kirjassa on paljon muutakin mielenkiintoista, mutta jätän sen löytämisen lukijan iloksi. Kirja ei ole aivan helppo, mutta voin vakuuttaa, että sen lukeminen aktivoi terveellisesti aivosoluja.

Kirjasta on tullut printtipainos, jota saa hyvinvarustetuista yliopistokirjakaupoista ja tilaamalla minulta (antti.hautamaki@kolumbus.fi).