Uusi universalismi: Assets for All

Keskustelu uudesta universalismista ottaa uusia kierroksia. Tästä on esimerkkinä Demos Helsingin ja Y-säätiön 5.6. järjestämä työpaja, jossa käsiteltiin Universal Basic Assets (UBA) –tematiikkaa. Taustamateriaalina oli Demos Helsingin toimittama muistio ”Universalism in the Next Era: Towards Universal Basic Assets”. Taustalla oleva iso kysymys on, miten Pohjoismaista hyvinvointivaltiota tulisi kehittää uusissa olosuhteissa, joissa mm. työ muuttuu ratkaisevasti.

Tässä blogissa esittelen UBA-ajattelua ja vertaan sitä perinteisempiin ideoihin toimeentulotuesta ja peruspalveluista. Esitän myös UBA:sta uuden tulkinnan, joka perustuu siihen, että voidakseen työllistää itsensä, ihminen tarvitsee työ- ja tuotantovälineitä. Niiden saatavuus on UBA:n tavoitteena.

Pohjoismainen malli

Pohjoismaiselle mallille on ominaista laaja universalismi, jolla viitataan kaikkien ulottuvilla oleviin julkisiin palveluihin. Tällaisia ovat etenkin sosiaali- ja terveyspalvelut ja koulutuspalvelut. Nämä palvelut ovat maksuttomia kuten koulut tai niistä peritään kohtuullinen korvaus, kuten lasten päivähoidosta tai vanhustenhoidosta. Pohjoismaiseen malliin kuuluu myös hyvin kattava sosiaaliturva, eli etuuksien järjestelmä, joka turvaa toimeentulon oli sitten työttömänä, sairaana, pienen lapsen kanssa, opiskelijana tai eläkkeellä. Monet näistä etuuksista ovat ansiosidonnaisia, kuten työttömyys- ja äitiyspäivärahat. Julkista keskustelua käydään hyvin kapealla kaistalla: usein puhutaan vain toimeentulotuesta, asumistuesta ja työttömän peruspäivärahasta, vaikka ne ovat vain osa kattavasta etuuksien järjestelmästä.

Kannustinloukut ovat sosiaaliturvan kesto-ongelma. Työn vastaanottaminen vähentää etuuksia ja on tilanteita, joissa työssäkäynnistä saatu palkka on vain hitusen suurempi kuin työttömän saamat etuudet. Miksi siis ottaa työtä vastaan? Tätä kysymystä on todella vaikea ratkaista vain laskemalla euroja. On otettava huomioon työn merkitys ihmiselle. Työn parantaa itsetuntoa, pitää yllä työkykyä, rakentaa sosiaalisia verkostoja, tuo mielekkyyttä elämään ja lisää sosiaalista arvostusta. Kaikki todella tärkeitä asioita, joita on vaikea saavuttaa työttömänä.

Keskustelu kannustinloukuista vie kuitenkin väärään suuntaan. Paljon isompi kysymys on, mitä tapahtuu hyvinvointivaltiolle, joka on rakennettu sen oletuksen varaan, että suurin osa työikäisistä on koko työuransa palkkatyössä. Tähän oletukseen perustuvat työeläkejärjestelmä, ansiosidonnaiset etuudet ja palvelujen rahoitus.  Toimeentulotuki ja työttömän peruspäiväraha on taas tarkoitettu tilapäisiksi tukimuodoiksi.

Pysyviä (toistaiseksi) työsuhteita on vähemmän, mutta silti suurin osa työsuhteista on vielä pysyviä. Työttömyys on 6-7 % tuntumassa ja työllisyysaste siinä 72-73% tuntumassa. Nämä luvut eivät ole riittävän hyviä. Väestö ikääntyy nyt nopeasti ja huoltosuhde heikkenee. Automaatio, digitalisaatio ja tekoäly hävittävät massoittain vanhoja työpaikkoja. Nämä kaikki seikat merkitsevät yhdessä hyvinvointivaltion kriisiytymistä.

Uusi universalismi

Teesi uudesta universalismista peräänkuuluttaa universalismin kehittämistä tai muuttamista niin että se toimisi uusissa olosuhteissa. Kysymys on myös siitä, miten Pohjoismaisen hyvinvointivaltion eetos ja vastuullisuus voidaan säilyttää, vaikka rakenteita on muutettava.

Kuten Demoksen raportti tuo esiin, keskustelussa on nyt kolme universalismin mallia tai oikeastaan kehittämisideaan. Ne ovat

UBI = Universal Basic Income. Vastikkeeton perustulo täydentämään muita tuloja.

UBS = Universal Basic Services. Kaikkien tarvitsevien ulottuvilla olevat peruspalvelut.

UBA = Universal Basic Assets. Kaikkien käytettävissä olevat perusvoimavarat.

Hyvin karkeasti ottaen, Pohjoismaissa on aineksia kaikista näistä universalismin muodoista, mutta ehkä peruspalvelut on se keskeisin piirre. Perustuloa ei ole sellaisenaan, mutta erilaiset taloudellisen tuet muodot muodostavat yhdessä vastaavan tulotuen. Näitä tukia on erikseen haettava ja täytettävä perusteet niiden saamiseen. Tämä ei ole siis vastikkeetonta perustulon mielessä. Hyvä esimerkki on aktiivimalli, jossa työttömyystuki pienenee (n. 4.5 %), jos työnhakija ei osoita riittävää aktiivisuutta.

Olen aikaisemmin arvostellut perustuloa siitä, että tuomitsee työttömän köyhyyteen. Voi olla, että olin liian ankara arviossani, mutta perusteeni on edelleen pätevä: pelkkä rahallinen tuki ei yksin johda parempaan työllistymiseen/toimeentuloon. Tähän tarvitaan perustulon saajan omaa aktiivisuutta ja osaamista. Perustulo auttaa selviämään välttämättömistä elinkustannuksista, mutta siitä ei jää mitään oman toiminnan kehittämiseen. Perustulon ongelma on myös siinä, että jos sen saajien määrä kasvaa, niin sen rahoittaminen käy mahdottomaksi. Tämä on hyvin mahdollinen skenaario.

Tuotantovälineet voimavaroina

Jos siis meillä on jo hyvät peruspalvelut ja de facto perustulo, niin uutta universalismia on haettava voimavaroista (UBA). Voimavarojen (assets, omistus, varallisuus) käsite on hankalasti määriteltävissä. Kun sen ottaa oikein laajasti, niin sen piiriin on luettava myös perustulo ja peruspalvelut. Perustulo tarjoaa rahallisen voimavaran. Peruspalvelut tarjoavat toimintavalmiuksiin liittyviä voimavaroja: kyvykkyyksiä, osaamista ja työkykyä.

Mutta jos haluamme todella parantaa ihmisten toimeentuloa ja hyvinvointia, niin heitä on autettava ansaitsemaan enemmän. Jos työtä ei ole tarjolla, sitä täytyy tehdä itse, yksi tai yhdessä muiden kanssa. Otan tämän perustavan tosiasian UBA:n idean kehittelyn lähtökohdaksi. Mitä siis tarvitaan ansaintaan?

Se uusi asia, minkä UBA-ajattelu tuo, liittyy toiminnan välineisiin. Ihminen ei voi tehdä paljon mitään pelkällä osaamisella tai kyvykkyydellä. Toimintaa varten tarvitaan aina välineitä. Sanon niitä yksinkertaisesti työvälineiksija yleisemmin tuotantovälineiksi.

Otetaan pari esimerkkiä. Ihminen on taitava käsistään ja haluaan ryhtyä valmistamaan nahkalaukkuja. Oletetaan että hänellä on muotoilututkinto. Alkuun pääsemiseksi tarvitaan ompelukone ja muita apuvälineitä, työ- ja varastotilaa, tietokone kirjanpitoa ja myyntiä ja markkinointia varten. Tarvitaan myös nahkaa ja muita raaka-aineita. Ilman tällaisia työvälineitä nahkalaukkujen valmistaminen elannoksi ei onnistu.

Toisessa esimerkissä opettajan kokemuksen omaava henkilö haluaa ryhtyä tuottamaan oppimateriaalia kouluun. Tätä varten hän tarvitsee tietokoneen, pääsyn verkkoon, ohjelmistotyökaluja, jolla sähköisiä oppimateriaaleja voidaan laatia, testikäyttäjiä, henkilöitä jotka hoitavat myyntiä, markkinointia ja käyttäjätukea jne.  Näissä esimerkeissä on kysymys toimeentulon kannalta olennaisista voimavaroista: työvälineistä ja niiden käytettävyydestä.

Tavanomainen analyysi näistä tapauksista on, että tässähän on kysymys yrityksen perustamisesta ja se vaatii pääomaa, useimmiten lainaa pankeilta ja rahoittajilta. UBA-ajattelu ei tyydy tähän analyysiin, vaan kysyy, onko meillä oikeustai pääsy(access) tällaisiin voimavaroihin ja rahoitukseen.  Institute for the Future esittää manifestissaan, että UBA on perustavan laatuinen joukko resursseja, joihin pääsy pitää järjestää kaikille. Tämä on radikaalimpi ajatus kuin IFTF edes itse oivaltaa.

UBA:ssa on pohjimmaltaan kysymys varallisuuden uusjaosta. Tällä hetkellä varallisuus kasautuu kiihtyvästi yhä pienemmän joukon haltuun. Globaalisti noin 300 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kun 3,5 miljardia köyhintä ihmistä. Suomessakin varakkain kymmenys omistaa noin  puolet kaikesta varallisuudesta. Suurimmalla osalla ihmisiä varallisuus on pienimuotoista ja useimmiten liittyy asuntoon. Tällaista varallisuutta on vaikea irrottaa ja käyttää esimerkiksi työvälineiden hankintaan. Puuttuu yksinkertaisesti käytettävissä olevaa omaisuutta.

On sanottu, että omistaminen ei ole tärkeää, tärkeää on oikeus käyttää välineitä. Esimerkiksi tietokonetta ei tarvitse omistaa, jos sitä voi käyttää työpaikalla tai kirjastossa. 3D printteriä ei tarvitse omistaa, jos sitä voi käyttää kaikille avoimissa työtiloissa jne. Yksi tavanomainen ratkaisu omistamisen ongelmaan on perustaa osuuskunta, joka hankkii yhdessä tarvittavat työvälineet, kuten työtilat ja koneet ja laitteet. Tällöin työvälineet ovat käytössä kaikille osuuskunnan jäsenille.

Julkinen sektori voisi voi tarjota työvälineitä peruspalveluna. Esimerkiksi kirjastoissa on jo tällaista palvelua. Digitaalisia työvälineitä kuten dataa ja ohjelmistoja tarjotaan myös avoimesti verkossa, niin julkisena kuin yksityisenä palveluna. Mutta tämä on sellaista pienimuotoista, jonka ei voi nähdä ratkaisevan työn murrokseen liittyvät haasteet.

Varallisuuden uusjako

Ihmiskunta on nyt vauraampi kuin koskaan. Maapallolla on valtavat kiinteistömassat, fyysinen ja sähköinen infrastruktuuri on erittäin kehittynyttä, kaupunkeihin on kasaantunut uskomaton henkinen pääoma, tiedettä tehdään enemmän kuin koskaan, tuottavuus on kohonnut kaikkialla maataloudesta terveydenhuoltoon jne. Silti tämän yhdessä luodun varallisuuden omistaa pieni joukko ihmisiä. Tämä estää ihmiskunta käyttämästä tätä kumuloitunutta varallisuuta kaikkien hyväksi. Suurimmalta osalta ihmisistä puutuu sellaista varallisuutta, jonka avulla he voisivat harjoittaa tuottavasti ammattiaan ja käyttää osaamistaan parhaalla mahdollisella tavalla vaikka pienyrittäjinä.

UBA johtaa vakavasti miettimään, miten vaurautta voidaan jakaa, niin että kaikilla on pääsy itselleen tarpeellisiin voimavaroihin. Itse näen välttämättömäksi purkaa suuria varallisuuskeskittymiä niillä keinoilla, joita valtioilla ja kansainvälisellä yhteisöllä on käytettävissä. Näitä ovat varallisuuden ja yhteisöjen verotus, pääomaliikkeisen kontrolli, suurien yritysten pilkkominen, veroparatiisien suitseminen jne.

UBA:n viesti voidaan kiteyttää teesiksi ”Assets for all”. Yhteiskuntapolitiikan tavoitteena tulee olla ihmisten toiminnan kannalta välttämättömien voimavarojen tarjoaminen kaikille. Tätä varten varallisuutta on otettava sieltä, missä sitä on, ja siirrettävä kansalaisten käyttöön. Suomessa on aikaisemmin kyetty toteuttamaan Assets for all -periaatetta, kun säädettiin Lex Kallio, jonka turvin maa-alueita pakkolunastettiin ja siirrettiin tilattomien talonpoikien käyttöön. Sodan jälkeen Karjalaisten asuttaminen hoidettiin antamalla tilansa menettäneille karjalaisille uudet tilat. Tämän jälkeen poliitikot ovat nostanee kätensä ilmaan jatkuvasti kasautuvan varallisuuden edessä. UBA-ajattelu pakottaa meidät miettimään, mitä omistaminen ja varallisuus ovat ja miten niihin tulee suhtautua. Kiinnostaako meitä enemmän supervarakkaiden oikeus omistuksiinsa kuin valtavan enemmistön toimeentulo?