Vaikuttavaa tutkimusta – ehdotuksia ja ajatuksia yliopistotutkimuksen hyödyntämisestä

Suomen talous on suurissa vaikeuksissa. Talouskasvu on käytännössä pysähtynyt, teollisuuden kilpailukyky on heikentynyt, työttömyys ja etenkin pitkäaikaistyöttömyys lisääntyvät ja valtio velkaantuu useilla miljardeilla vuosittain. Kaiken tämän päälle on tullut pakolaisaalto, johon ei oltu varauduttu. Hyvinvointivaltiomme rahoituspohja heikkenee nopeasti. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävissä, että poliitikot peräänkuuluttavat tutkimusta, joka lisää maamme kilpailukykyä ja talouskasvua. Yliopistojen halutaan osallistuvan innovaatioiden tuottamiseen.

Yliopistot innovaatiojärjestelmässä

Ajatus yliopistoista innovaatiojärjestelmän keskeisinä tekijöinä ja innovaatioiden perustan luojina on vakiintunut kaikissa teollistuneissa maissa. Suomessa innovaatiojärjestelmän idea omaksuttiin 1990-luvun alussa, kuten kuvamme Pirjo Ståhlen kanssa kirjoittamassamme kirjassa Ristiriitainen tiedepolitiikkamme, Suuntanainnovaatiot vai sivistys? (Gaudeamus 2012). Kuten kirjan nimikin osoittaa, tieteeseen suuntautuu ristiriitaisia odotuksia. Tieteellä ja yliopistoilla on kiistaton sivistystehtävä tuottaa uutta tietoa maailmasta ja lisätä ymmärrystä ihmisestä, yhteiskunnasta ja luonnosta. Toisaalta on osoitettu, että tieteellä ja teknologialla on suuri vaikutus talouskasvuun (esim. Robert Solow). Tämä vaikutus näkyy viiveellä ja sitä on vaikea yksilöidä. Tieteen vaikuttavuusmekanismeja tunnetaan aivan liian vähän ja tässä olisi tieteentutkimukselle tehtävää.

Yliopistojen sivistystehtävä ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus asetetaan usein vastakkain. Itse asettaisin kysymyksen toisin: miten nämä tehtävät saadaan tasapainoon keskenään. Sivistystehtävä toteutuu parhaiten pitkäjänteisenä perustutkimuksena, jossa tutkimusta ohjaa tieteen itsensä asettamat kysymykset. Vapaaseen tutkimukseen perustuvan opetuksen kautta tieteen luoma ymmärrys välittyy opiskelijoille. Toisaalta yhteiskunnalla on ratkaistavana koko kansakunnan tulevaisuuteen liittyviä monimutkaisia ongelmia. Tässä me tulemme aivan keskeiseen kysymykseen: miten perustutkimus kohtaa yhteiskunnan ja talouden isot haasteet.

Olen vakuuttunut siitä, että maamme ongelmia ei voida ratkaista, elleivät yliopistot osallistu aktiivisesti niiden ratkaisemiseen. Vaikutelmani on, että yliopistojen johdossa ja tutkijapiireissä ymmärretään kyllä hyvin nämä haasteet ja yliopistoihin kohdistuvat odotukset. Mistä sitten kumpuaa se kritiikki, jota akatemiaprofessori Ilkka Hanski ja eräät muut tutkijat ovat esittäneet hallitusta ja sen tiedepolitiikkaa kohtaan.

Haluaako hallitus “ohjattua tutkimusta”?

Kanava-lehden (2/2016) kirjoituksessaan Hanski katsoo hallituksen pitävän perustutkimusta ylellisyytenä, johon Suomella ei ole varaa (Helsingin Sanomat 4.3.). Hänen mukaansa hallitus haluaa ohjattua tutkimusta, jossa vastaukset on asetettu jo ennakolta. En tiedä mihin tämä analyysi perustuu mutta uskottava se ei ole. Jos katsellaan yliopistojen, Suomen Akatemian ja Tekesin rahoituksen kehitystä esimerkiksi vuodesta 2011 vuoteen 2016, niin Suomen Akatemian rahoitus on noussut reaalisesti 4 % ja Tekesin rahoitus on vähentynyt 35 %. Tämän vuoden budjetissa verrattuna viime vuoteen sama kehityssuunta on jatkunut: Suomen Akatemian rahoitus on hieman noussut ja Tekesin rahoitusta on vähennetty lähes 100 miljoonaa euroa. Yliopistojen suora t&k-rahoitus on pudonnut hieman viime vuodesta ja mutta on määrällisesti samaa luokkaa kuin vuona 2011 eli n. 550 miljoonaa euroa. Ainakaan rahoituksen näkökulmasta perustutkimuksen asemaa ei ole olennaisesti heikennetty.

Viime vuonna käynnistetty strateginen tutkimus on tulkittu varojen siirtona perustutkimuksesta ”ohjattuun tutkimukseen”. Strateginen tutkimus on kuitenkin ongelmakeskeistä tutkimusta, jonka tavoitteena on löytää ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin ja ongelmiin. Rahoitettavat hankkeet ovat pitkäjänteisiä tutkimushankkeita eikä lyhytjänteisiä selvitys-, seuranta- ja arviointitutkimuksia rahoiteta. Strategista tutkimusta rahoitetaan Suomen Akatemian kautta noin 55 miljoonalla eurolla vuosittain ja kilpailu rahoituksesta on kovaa.  Tämä raha on koottu leikkaamalla sektoritutkimuslaitoksilta ja Tekesiltä ja joiltakin osin Suomen Akatemiasta. Vuosille 2015-2017 hyväksytyn 16 monitieteellisen hankkeen tutkijoissa on mukana maamme eturivin tutkijoita ja menestyneitä tiimejä. Ei ole uskottavaa, että näissä hankkeissa ”vastaukset on asetettu ennalta”.
“Ohjatun tutkimuksen” sijaan Ilkka Hanski kehottaa luottamaan tutkijoihin ja heidän vastuullisuuteensa. Hänen mukaansa parhaaseen tulokseen niin tieteen kuin sovellustenkin kannalta päästään, kun tutkijat saavat itse asettaa tutkimuksen tavoitteet.  Hanski painottaa, että tutkijat käyvät itse käsiksi “ilkeisiin ongelmiin” ilman mitään ohjausta. Itse olen hyvin pitkälle samaa mieltä, mutta kysymys onkin sillan rakentamisesta perustutkimuksesta ratkaisujen tuottamiseen. Tällaista siltaa pitää tietoisesti rakentaa ja hallituksen kärkihankkeet liittyvät tähän problematiikkaan.

Perusrahoituksen leikkaukset ja innovaatioiden tarve

Mielestäni suurempi huoli on yliopistojen perusrahoitukseen kohdistuneet leikkaukset ja sen reaalitason pienentyminen. Yliopistojen t&k-toiminnan suora rahoitus on reaalisesti 9 % ja kokonaisrahoitus 12 % alempana tänä vuonna kuin 2011. Tämä on erittäin huolestuttava kehitys, joka on korjattava lähivuosina. Euromääräisesti välittömät leikkaukset pienentävät yliopistojen rahoitusta vuositasolla noin 100-150 miljoonaa euroa, joka on noin 5 % kokonaisrahoituksesta. Prosentuaaliset leikkaukset perusrahoitukseen eivät sinänsä ole sen suurempia kuin mitä on kohdistunut melkein kaikille yhteiskunnan sektoreille.

Leikkauskierteestä ei päästä eroon, ellei Suomessa kyetä nostamaan tuottavuutta, uudistamaan rakenteita ja luomaan innovaatioita. Näin syntyy uusia työpaikkoja ja saadaan lisää verotuloja. Olisi yhteiskunnan pettämistä, jos yliopistot eivät toisi panostaan näiden ongelmien ratkaisemiseen.

Oma käsitykseni on, että yliopistoissa on runsaasti käyttämätöntä potentiaalia. Tekesin tarjoama Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa eli TUTL-rahoitus on osoittanut, että yliopistoista löytyy yllättävänkin runsaasti tutkimuslähtöisiä ideoita ja keksintöjä kaupallistettavaksi. Korkeakouluissa tehdään yli 500 keksintöilmoitusta vuosittain ja tutkimus- ja tutkijalähtöisiä yrityksiä syntyy noin 60 vuosittain. Sinänsä yliopistoille kertyy lisenssituloja vuosittain vain noin puolen miljoonan euron edestä, mutta tärkeintähän on, että tutkimuslähtöisiä ideoita hyödynnetään yhteiskunnassa. Yliopistojen osaaminen ja tutkimustulokset välittyvät yrityksille ja muille soveltajille kuten sairaaloille ennen kaikkea erilaisissa yhteishankkeissa, joiden päärahoittaja on Tekes.

Merkillepantavaa on myös asenteiden muuttuminen yliopistoissa myönteisemmäksi kaupallistamista kohtaan. Opiskelijoiden innostus perustaa yrityksiä on viime vuosien positiivisimpia ilmiöitä: tästä esimerkkinä Aalto-yliopiston opiskelijoiden perustamat hautomot ja yritykset ja Slush-tapahtuma. Ongelmina on todettu mm. hyödynnettävien tutkimustulosten ja innovaatioaihioiden tunnistamisen vaikeus ja kaupallistamista ja yritysyhteistyötä tukevien rakenteiden ja kannusteiden puutteet.

Yliopistolaki velvoittaa edistämään tutkimustulosten vaikuttavuutta

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja tutkimustulosten hyödyntäminen kuuluvat yliopistojen tehtäviin. Yliopistolain 2§ määrittelee yliopistojen tehtävän seuraavasti:

”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.”

Usein korostetaan ensimmäisen lauseen toteamaa tutkimus- ja opetustehtävää ja jätetään vähemmälle huomiolle toisessa lauseessa mainitut vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa ja tutkimustulosten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen. Kaikki nämä ulottuvuudet kuuluvat kuitenkin yliopiston tehtäväkenttään. Hallinnossa on yleistä korostaa, että vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa toteutuu lakisääteisten tehtävien eli tutkimuksen ja opetuksen kautta. Kiistämättä tätä näkemystä on silti kysyttävä, toteutuuko vaikuttavuus parhaalla mahdollisella tavalla ja miten sitä voitaisiin parantaa. Pelkkä perustutkimuksen lisääminen ei välttämättä lisää yliopistojen vaikuttavuutta.

Kokeiluehdotukset vaikuttavuuden edistämiseksi: iTUTKA-hanke

Työ- ja elinkeinoministeriö käynnisti keväällä 2015 hankkeen ”Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen talouskasvun ja tuottavuuden lähteenä – kohti kokeilevaa kehittämistä”. Tässä ns. iTUTKA-hankkeessa kartoitettiin yliopisto-yritysyhteistyön edellytyksiä sekä valmisteltiin kokeiluhankkeita edistämään tutkimuksen vaikuttavuutta ja kaupallistamista. Hankkeeseen kutsuttiin mukaan viisi yliopistoa: Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto. Minulla oli antoisana tehtävänä toimia hankkeen johtajana. Muina tutkijoina olivat Kaisa Oksanen, Pirjo Ståhle ja Taina Tukiainen. Raporttimme Vaikuttavaa tutkimusta, Kokeiluehdotuksia tutkimuksen vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi on nyt ilmestynyt (TEM raportteja 2/2016).
Saadaksemme oikean tilannekuvan yliopistojen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja tutkimustulosten vaikuttavuuden haasteista kokosimme asiantuntijoita hallinnosta, yliopistoista ja yrityksistä tunnistamaan keskeisiä haasteita ja ehdottamaan niihin ratkaisuja. Pidimme heidän kanssaan työpalavereja ja järjestimme kaksipäiväisen innovaatioleirin. Tunnistimme toistakymmentä haastetta ja niistä valikoitui lopulta neljä tärkeintä.

1. Yliopistojen rahoitusmallin kehittäminen

Kaikkein merkittävimpänä kehittämiskohteena pidettiin yliopiston rahoitusmallia. Nykyistä rahoitusmallia alettiin käyttää vuonna 2013. Sen painotukset ovat: koulutus 41 %, tutkimus 34 % ja koulutus ja tiedepolitiikan tavoitteet 25 %. Rahoitusmallissa on merkittävää akateemisen julkaisutoiminnan suuri painoarvo. Tämä on todella ohjannut tutkijoita panostamaan akateemisten julkaisujen tuottamiseen, mitä on tavoiteltu ja mikä on omiaan nostamaan tutkimustoiminnan laatua.

Rahoitusmallissa ei ole kuitenkaan mitään momenttia, joka suoraan palkitsee yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ja tutkimustoiminnan vaikuttavuuden parantamisesta. Rahoitusmallissa on varattu 10 % strategiaperusteiseen rahoitukseen, mutta tätä ei ole korvamerkitty vuorovaikutuksesta palkitsemiseen. Hankkeessa mukana olevat tutkijat ja ylipistojen edustajat painottivat, että kun yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ei palkita, niin siihen ei panosteta tarpeeksi.

Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen lisäämisestä rahoitusmalliin on keskustelu OKM:n ja yliopistojen piirissä, mutta tämä on torjuttu, a) koska on ajateltu sen toteutuvan ”läpäisyperiaatteella” tutkimuksen ja opetuksen kautta ja b) koska vaikuttavuuden kriteerejä on vaikea asettaa. Asiassa ei pidä kuitenkaan antautua. Olen jo edellä todennut, että yliopistoilla on runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia, joka pitäisi saada mahdollisimman pian käyttöön. Siksi tarvitaan kannusteita. Toiseksi erilaisia vaikuttavuuden kriteereitä ja indikaattoreita on runsaasti tarjolla.

Ehdotamme kokeiluhanketta, jossa yliopisto voi esittää OKM:lle uusia keinoja edistää vaikuttavuutta ja ehdottaa niihin sopivia indikaattoreita. Rahoitus otettaisiin rahoitusmallin strategiaperusteisesta rahoituksesta ja se maksettaisiin indikaattoreiden perusteella. Näin saisimme kokemuksia siitä, miten vaikuttavuutta tietoisesti kehitetään ja miten sen toteutumista seurataan. Tässä ehdotuksessa vaikuttavuusrahoitusta ei oteta tutkimuksen eikä opetuksen kiintiöistä.

2. Yhteiskehittämien ja sen orkestrointi

Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus ja vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa nähdään joskus mekaanisena tutkimustulosten siirtämisenä esim. yritysten käyttöön. Innovaatiotutkimus on kuitenkin vakuuttavasti osoittanut, että vuorovaikutus on dialoginen prosessi, jossa tutkimus ja käytäntö kohtaavat. Ongelmat ratkaistaan yhä useammin yhteiskehittämisessä (co-creation), jossa tutkijat tuovat oman tutkimusperusteisen kontribuutionsa ja yritys, koulu, sairaala tai muu käytäntöyhteisö tuo oman praktiikkansa ja kokemuksensa mukaan ongelmanratkaisuprosessiin. Monimutkaiset käytännön ongelmat ovat usein vaativia tutkimusongelmia, joihin tutkijoilla ei ole heti valmiita ratkaisuja. Siksi ongelmanratkaisu ei ole ”soveltavaa” tutkimusta vaan se edellyttää hyvin usein uutta perustutkimusta.  Näkemyksemme mukaan yhteiskehittäminen tapahtuu ekosysteemeissä, joissa on mukana hyvin monenlaisia toimijoita niin yliopistoista kuin yrityksistä, rahoittajaorganisaatioista ja muista sidosryhmistä. Monimukaiset ongelmat vaativat laajan verkoston kokoamista ja yhteistyön orkestrointia. Ehdotamme, että yliopistot lähtisivät kokeilemaan yhteiskehittämisen ja orkestroinnin toimintamalleja ja kehittämään niiden edellyttäviä kyvykkyyksiä. Tämä ehdotus on linjassa Tekesin Challenge Finland –rahoituksen kassa. Myös Suomen Akatemialle annettu velvoite ja lisärahoitus lisätä yhteistyötä Tekesin kanssa tutkimustulosten kaupallistamisen edistämiseksi voisi toteutua tällaisessa yhteiskehittämisessä.

3. Kaupallistamisvalmiuksien kehittäminen hallituksen painoaloilla

Kolmas ehdotuksemme on lähteä kehittämään kaupallistamista yliopistoissa kohdennetuilla osaamisalueilla. Hallituksen asettamia kehittämisen painopisteitä ovat biotalous, cleantech, terveys ja digitalisaatio. Yliopistojen kannalta nämä ovat hyvin erilaisia osaamisalueita, joilla on niille ominaiset tieteenalat, osaajat, kumppanit, rahoituskanavat, normit, IPR-ongelmat, kansainväliset yhteydet jne. Yliopistojen yleiset innovaatio- ja tutkimuspalvelut eivät riitä näiden erityisalueiden tarpeisiin. Siksi on tarpeen vahvistaa kaupallistamiskyvykkyyksiä ja palveluja suoraan laitoksilla. Tämä ehdotus on yhteensopiva Tekesin Innovation Scout –rahoituksen kanssa.

4. Yliopistojen sisäisen rahanjaon kehittäminen

Neljäs ehdotus liittyy myös rahoitukseen ja se koskee yliopistojen sisäistä kustannusten kohdentamista ja rahan jakamista. Monissa hankkeissa (mm. Tekesin ja Suomen Akatemian hankkeet) käytetään kokonaiskustannusmallia, jossa hankkeelle vyörytetään kaikki sen aiheuttamat suorat ja välilliset kustannukset. Tätä kautta syntyvät yleiskustannuskertoimet ovat usein 100 % luokkaa. Voi sanoa karkeasti, että puolet projektien saamasta rahoituksesta menee palkkoihin ja puolet hallintoon. Tämä on varmaan laskennallisesti oikein, mutta peruskysymys on mitenkä erilaiset kustannusten kohentamismallit vaikuttavat hankkeisiin ja tutkijoiden motivaatioon.

On syytä muistaa, että yliopisto voi itsenäisenä toimijana soveltaa erilaisia sisäisiä malleja rahoituksessaan. Esimerkiksi yhdessä yliopistossa kaikki hallinnolliset yleiskustannukset maksetaan valtion budjettirahasta. Laitoksille suunnataan puolet budjettirahoituksesta, mutta niiden ei tarvitse maksaa ”hallintoveroa” yliopiston hallinnolle eli kaikki hankkeiden ”tuotot” jäävät laitoksille. Ehdotamme kokeiltavaksi erilaisia sisäisen rahanjaon malleja, joiden vaikutuksia projektisalkkuun ja sen sisältöön seurataan.

Yliopistojen kehittäminen vaatii yhteisiä tavoitteita

Näiden yliopiston tutkimuksen vaikuttavuutta edistävien kokeiluehdotusten toteuttaminen voi onnistua vain, jos eri toimijoiden kesken vallitsee luottamus ja laajan yhteisymmärrys edessä olevista haasteista. Erityisen keskeistä on OKM:n, TEM:n ja yliopistojen toimien yhdensuuntaisuus. Ehdotuksemme ovat syntyneet ylipistoissa ja hallinnossa toimivien asiantuntijoiden ja tutkijoiden välisessä avoimessa dialogissa. Ne pureutuvat todellisiin ongelmiin.

Ehdotuksemme liittyvät hallitusohjelman painopistealueisiin ja kärkihakkeen 5 tavoitteeseen vahvistaa korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi. Yhtenä kärkihankkeen toimenpiteenä on ottaa tutkimustulosten vaikuttavuus ja kaupallistamisen kehittäminen huomioon t&k&i-rahoituksen ohjauksessa. Tämä linjaus sitoo sekä opetus- ja kulttuuriministeriötä että työ- ja elinkeinoministeriötä. Kummallekin taholle suuntautuu tätä varten lisärahoitusta (Tekesille 59 miljoonaa euroa ja Suomen Akatemialle 30 miljoonaa euroa).

Raporttimme ehdotukset tulevat epäilemättä herättämään kiivastakin polemiikkia ja kohtaamaan muutosvastarintaa. Kuitenkin kaikki mitä esitämme, on yliopistolain hengen mukaista ja perusteltavissa yliopiston tehtävän kautta. Yliopiston tutkimustulosten vaikuttavuuden lisääminen ei ole miltään osin ristiriidassa perustutkimuksen tavoitteiden kanssa. Yhteiskunnalla yliopistojen rahoittajana on oikeus odottaa yliopistoilta merkittävää panosta yhteiskuntaa koettelevien haastavien ongelmien ratkaisemiseen.