Presidentti Sauli Niinistön työryhmän nuorten pahoinvoinnin ja syrjäytymisen estämiseen tähtäävä ehdotus Ihan tavallisia asioita on saanut yllättävän kovaa kritiikkiä vastaansa. Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki irvii Niinistön työryhmän ehdotuksia ja näkee niissä brittikonservatiivien politiikkaa, jossa hyvinvointivaltiota ajetaan alas (Big Society).Vasemmistoliittolainen filosofi Panu Raatikainen torppaa Niinistön työryhmän ehdotukset tyypillisestä vasemmistolaisesta lähtökohdasta vedoten syrjäytymisen perinnöllisyyteen (”Niinistön työryhmä ajoi metsään”, Uusi Suomi 12.9.2012).
Vastaavanlaisia puheenvuoroja on netti tulvillaan. Niissä on ideologista latausta ja taistelua oletettua “oikeistoa” vastaan. Niistä heijastuu myös uskomaton kyynisyys ja lapsellinen usko instituutioiden kaikkivoipaisuuteen.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen, joka oli valmistelemassa kirjasta, kirjoittaa Helsingin Sanomissa (17.9.2012) typertyneenä:
“… keskustelun taso on ollut masentavan alhainen. Arvostelijoiden sävy on ollut alentuva ja ivallinen, yleensä sitä alentuvampi mitä kaupempana lastensuojelun todellisuudesta puhuja on ollut. … Puheet esitettyjen arkikeinojen “oikeistolaisuudesta” ovat käsittämättömiä, ja kampanjana käyttäminen poliittisena pelinappuna on vastenmielistä.”
Pohdin tässä blogissa, mistä tässä kritiikissä on kyse?
Ihan tavalliset asiat!
Katsotaan hieman tavallisia asioita, joita työryhmä käsittelee.
Tässä lähtökohta:
”Ihan tavallisten asioiden, arkikeinojen, avulla me aikuiset voimme yhdessä tehdä lasten ja nuorten arjesta turvallisempaa.
Kaikki ei sovi kaikille. Jokin ehdotus voi olla yhdelle tärkeä, toiselle itsestään selvä tai kolmannelle mahdoton toteuttaa käytännössä. Tässä esiteltävät arkikeinot ovat alku. Nyt täytyy ottaa edes pieni askel eteenpäin. Yksikin teko voi joskus olla ratkaiseva.
Mitä voimme tehdä yhdessä? Mihin sinä voit tarttua? Millaista tukea odotat naapureiltasi ja lähipiiriltäsi? Miten voit itse tukea?
Voimme yhdessä tehdä lasten ja nuorten arjesta hieman parempaa. Ihan tavallisilla asioilla. Ihan heti”.
Ja nyt muutamia poimintoja raportista:
Kontakti kotiin
Jos nuori ei uskalla tulla kotiin, hänelle voi tapahtua jotakin pahaa. Kotiintulon kartteleminen voi olla merkki siitä, että nuori on hylätty. Sinun täytyy taata nuorellesi, että hän voi aina tulla kotiin, oli tilanne mikä hyvänsä. Velvoita nuori vastaamaan, kun soitat.
Tartu hetkeen
Kiire ja stressi vievät valtavasti voimia. Kuuntele, mitä toisella on kerrottavana. Tartu hetkeen, kun hän valittaa väsymystä ja uupumusta. Toimi tukihenkilönä arjen pulmakohdissa. Pienetkin teot auttavat.
Onko ihan pakko?
Voit miettiä, että onko ihan pakko aloittaa työpalaveri vielä iltasella. Oletko oikeasti sankari, jos väännät 12-tuntista työpäivää viikosta toiseen ja kannat töitä vielä kotona tehtäviksikin? Jos perhe ei voi hyvin, työssäkäyvä aikuinenkaan ei voi hyvin – ja kohta hänen perheensä voi vielä huonommin.
Syntymä, rakkaus, kuolema
Juurettomuuden tunne aiheuttaa vastuuttomuutta. Ihmetelkää yhdessä elämän suuria kysymyksiä: syntymää, rakkautta ja kuolemaa. Nuoren on hyvä kuulla, mistä hän on kotoisin: mitä vaari tai mummu teki nuorena, millaista oli 20 tai 50 vuotta sitten.
Ilmaista iloa
Turvallisuus on hyvinvoinnin perusrakennusaine. Älä aina tee ”tärkeämpää” vaan vaali suhteita niihin, jotka elävät lähelläsi. Rakenna lähiympäristöösi vakaa, turvallinen ilmapiiri. Osoita itse, että elämä ja ihmiset ovat toisilleen lahjoja. Onni on tässä ja nyt.
Älä lyö. Piste.
Pelolla kasvattaminen tekee lapsesta ja nuoresta ahdistuneen. Väkivallan uhka kertoo lapselle, että hän on vaarassa. Tukistamalla, läpsimällä tai nipistämällä kurittaminen viestii lapselle, että hänen kehonsa on huono. Se opettaa myös julmasti, että isot saavat satuttaa pieniä. Väkivalta on laitonta.
Tee edes tämä
Lapsi ja nuori tulee riippuvaiseksi alkoholista paljon nopeammin kuin aikuinen, sillä alaikäisen aivot ovat vielä kasvuvaiheessa. Älä ”tutustuta” alkoholiin tai edes sen hajuun. Se vain nopeuttaa päihteiden käytön aloittamista. Oma tapasi käyttää päihteitä siirtyy lapselle. Jos sinulla tai kenellä tahansa lähipiirissäsi on päihdeongelma, älä peittele sitä tai odottele, että se katoaa itsestään. Hanki apua.
Näiden ohjeiden ja suositusten mollaaminen on todella ala-arvoista.
Mitä juju näissä ohjeissa on?
Panu Raatikaisen torjuu Niinistön työryhmän suositukset vetoamalla siihen, että syrjäytyminen on tutkimusten mukaan vahvasti periytyvää. Tämän takia tarvitaan yhteiskunnallisia toimia syrjäytymisen estämiseksi. Kukaan ei kiistä tätä. Työryhmän yksi tärkeimpiä suosituksia puhuu juuri samasta asiasta:
Pidä huolta
Varhainen puuttuminen on tehokkainta. Avun hakeminen ei ole nuoren velvollisuus: auttaminen on aikuisen, viranomaisen ja ammattilaisen tehtävä. Nuori saattaa olla niin väsynyt tai pelokas, että jo hoitoon hakeutuminen on suuri ponnistus. Valvo aikuisena hänen etujaan, kokonaisvaltaisesti. Älä jätä nuorta yksin.
Arhinmäen, Raatikaisen ja monen muun kriitikon tavoitteena on ihmisten oman vastuun torjuminen. On syntynyt hybris, että kaikki yhteiskunnalliset ongelmat voidaan ratkaista julkisella interventiolla. Nuorten syrjäytyminen hoidetaan sosiaalityöntekijöiden, perheneuvoloiden, mielenterveyspalvelujen, koulun ja nuorisotakuiden keinoin. Ammattilaiset ja viranomaiset ovat ne auttajat, joihin luotetaan. Ihmisiin itseensä ei luoteta.
Julkista interventiota me olemme Suomessa nyt harjoittaneet vuosikymmeniä hyvinvointivaltion nimissä. Olemme lisänneet sosiaalipalveluja ja perustaneet uusia laitoksia ja palveluja mitä moninaisimpiin tarpeisiin. Siitä huolimatta alkoholismi, itsemurhat, pahoinvointi ja vakivalta lisääntyvät. Eikä tämä johdu hyvinvointivaltion alasajaosta, siihenhän käytetään verovaroja enemmän kuin koskaan.
Kritiikin matalalentoa osoittaa se, että kaikki viittaukset yksilön vastuuseen tulkitaan heti hyvinvointivaltion purkamishaluksi. Hyvinvointivaltion purkamisesta ei ole tässä ollenkaan kysymys. Vaan siitä, että hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen kehittämisen ei missään tapauksessa riitä sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen. Aina tarvitaan myös ihmisten omia ratkaisuja. Ihmisten arvoilla ja asenteilla on tavaton vaikutus hyvinvointiin ja erityisesti ongelmien ennaltaehkäisyyn.
Juuri ennaltaehkäisy on Niinistön työryhmän ehdotusten ydin. Ennaltaehkäisyä tarvitaan sekä syrjäytymiskierteen torjumiseen että sen katkaisemiseen. Tämän unohtamiseen Panu Raatikaisen argumentti sortuu.
Kun kuuntelee sosiaalityöntekijöiden kertomuksia perheiden arjesta, niin vääjäämättä tulee mieleen elämänhallinnan heikkous suomalaisessa yhteiskunnassa. On paljon perheitä, joissa ei kerta kaikkiaan osata kasvattaa lapsia, huolehtia työssäkäynnistä, hoitaa raha-asioita, pitää kotia kunnossa tai edes valmistaa ruokaa. Joissakin perheissä on äärimmäistä väkivaltaa ja lasten hyväksikäyttöä. Tämä on tietysti yhteiskunnallinen ongelma, mutta sen ratkaisuun ei riitä kasvava ammattiauttajien armeija. Tarvitaan myös asennemuutoksia. Ja tarvitaan ihan tavallisia ohjeita, miten asioita hoidetaan. Niinistön työryhmän torppaajat osoittavat harvinaista kyynisyyttä torjuessaan huolellisesti valmistellut ehdotukset.
Etiikkaa ja sosiaalinen determinismi
Filosofina olen usein ajatellut vastuun yhteydessä etiikan periaatteita. Etiikan teoriassa painotetaan yksilön vapautta valita ja vastuuta omista ratkaisuistaan. Hyvin usein sosiaalipolitiikassa kannatetaan kuitenkin sosiaalista determinismiä. Sen mukaan ihmisten pahat teot johtuvat heidän olosuhteistaan. Työttömän alkoholismi ja väkivaltainen käyttäytyminen ovat seurausta hänen onnettomasta tilanteestaan. Sosiaalisen determinismin mukaan rikollisuus, alkoholismi, väkivaltaisuus ja lasten raiskaaminen eivät riipu mitenkään yksilön omista valinnoista. Sen takia kaikki huomio on kiinnitettävä yhteiskunnallisten olosuhteiden muuttamiseen.
Tämä on ilman muuta tärkeä yhteiskuntapoliitiikan tavoite, mutta riittämätön hyvinvoinnin takaamiseen. Hyvinvointi edellyttää kansalainen-valtio-kumppanuutta, jossa valtio turvaa peruspalvelut ja ihmiset motivoituvat omalta osaltaan edistämään perheensä hyvinvointi.
Hyvinvoinnin kehittämisessä tarvitaan kulttuurista muutosta, joka liittyy arvoihin ja asenteisiin. Ihmisen arvot vaikuttavat ratkaisevasti hänen käyttäytymiseensä. Vasta kulttuurin myötäillessä instituutiot kykenevät saavuttamaan tavoitteensa.
Kyllä meidän on uskallettava sanoa, että ihmisillä on myös henkilökohtainen vastuu itsestään ja perheestään.Onko vetoaminen vastuuseen moralismia tai ”syyllistämistä”, jota ei saa harjoittaa?
Voisiko ajatella Aristoteleen tavoin, että suuri osa ihmisiä on heikkoluonteisia eikä jaksa sen takia tehdä sitä minkä ehkä tietää hyväksi. Heikkoluonteisten ojentamiseksi Aristoteles suosittelee ”koulutusta”, jolla vahvistetaan kykyä tehdä hyviä päätöksi.
Niinistön työryhmän ehdotukset ovat juuri tällaista ”koulutusta” eli niissä annetaan järkeviä ohjeita ja taustatietoa, jota ihmiset todella tarvitsevat. Ne ovat hyvään tuuppaamista, jota on alettu korostaa talous- ja käyttäytymistieteissä.
Niinistö arvojohtajana
Niinistön voitto presidentinvaaleissa oli monelle edistykselliselle ihmiselle suuri pettymys. Itsekin koin näin ja jopa ajattelin, että Niinistön lasten ja nuorten syrjäytymistä torjuva aloite oli pelkää kulissia. Nyt ajattelen toisin. Niinistön aloite on erittäin tärkeä ja kuuluu juuri arvojohtajalle. Olisi banaalia, jos presidentin työryhmä ryhtyisi esittämään parannuksia sosiaalipoliittiseen järjestelmään. Se kuuluu poliitikoille ja suunnittelijoille. Arvojohtajan tulee puhutella ihmisiä.
Vetoaminen terveeseen järkeen ja jokaisen henkilökohtaiseen vastuuseen ei ole mitenkään ristiriidassa hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen kanssa. Tarvitsemme hyvä julkisia palvelujen perheille ja nuorille. Mutta tarvitsemme myös asennemuutosta ja uudenlaista vastuullista ilmapiiriä yhteiskuntaan. Voi olla, että Ihan tavallisia asioita ei saavuta ihan tavallisia ihmisiä, mutta itse uskon, että se nostaa merkittävästi tietoisuutta ihmisten arkisten tekojen vaikutuksesta lasten ja nuorten hyvinvointiin.
Sustainable innovation 