Kiina-ilmiö nousi otsikoihin 90-luvun lopulla ja etenkin 2000-luvulla. Kiinan talous on kasvanut häkellyttävällä 8-9 prosentin vuosivauhdilla, jopa nykyisen taantuman aikana. On ilmeistä, että Kiinan ja muun Kaakkois-Aasian painoarvo globaalissa taloudessa nousee. Tämän seuraa jo Kiinan ja Intian valtavista väestömääristä (yhteensä lähes 2,5 miljardia ihmistä).
Tuntuvin seuraus Kiinan kasvavista markkinoista on ollut monien länsimaisten liikeyritysten investointien suuntautuminen Kiinaan. Monet suomalaiset yritykset ovat myös investoineet Kiinan: Nokia, Kone, Metso jne. Suomessa suljetaan tehtaita ja irtisanotaan työvoimaa samalla kun uusia tehtaita avataan Kiinassa ja muissa kehittyvissä talouksissa kuten Intiassa ja Brasiliassa.
Silti Kiina-ilmiötä tulkitaan helposti väärin. Kiina-ilmiöllä on rajansa. Kiinassa tapahtuvan valmistamisen kustannukset ovat nousemassa hyvinkin nopeasti. Business Weekin (June 15, 2009) mukaan Kiinassa tuottamisen kokonaiskustannukset lähentelevät länsimaista tasoa vaikka teollisuustyöläisten palkat ovatkin vain kymmenyksen (noin 1 € tunnilta) läntisten työtovereiden palkoista.
Esimerkiksi alumiinisen auton osan valmistuksen kustannukset ovat kasvaneet Kiinassa ohi Meksikon tason:
2005 2008
Kiina $17 $25
Meksiko $18 $20
USA $24 $29
Kustannustaso Kiinassa tulee epäilemättä nousemaan myös maan keskiluokkaistuessa. Maan keskiluokka alkaa olla 400.000 miljoonaa ihmistä ja se vaatii yhä parempia palveluja, kouluja, terveydenhuoltoa ja vähitellen aletaan vaatia eläkkeitä.
Kiinan tuotannon kärki tulee olemaan kasvavissa sisämarkkinoissa, ei ehkä niinkään viennissä. Tämä suuntaus on voimistunut taantuman aikana, kun vienti kehittyneisiin maihin on tyrehtynyt. On myös luultavaa, että Kiina joutuu revalvoimaan valuuttansa, jota on pidetty keinotekoisen alhaalla dollariin nähden.
Valmistuksen ulkoistaminen Kiinan tai tehtaiden perustaminen sinne ei ole enää yhtä houkuttelevaa kuin pari kolme vuotta sitten. Ongelman ei ole vain Kiinan kasvava kustannustaso, vaan myös etäisyysongelmat. Kuljetuskustannukset nousevat jatkuvasti, erityisesti energian hinnan noustessa. Ei tunnu järkevältä teettää erilaisia laitteita Kiinassa ja sitten kuljettaa ne Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoille.
Kiina-keskeisyys kostautuu erityisesti huollossa ja varaosissa. Vaikka Kiinassa valmistetun auton tai koneen saisikin halvalla lännen markkinoille, varaosien tilaamiseen saattaakin kulua viikkoja. Tämä ei sovi yhteen vallitsevan ”lean managementin” kanssa, jossa pyritään pitämään varastot pieninä. Ja aina hankaluuksia liittyy erilaisiin kieliin ja kulttuureihin. Kiinassa valmistettujen laitteiden laatutaso on monilta osin vielä kaukana kehittyneiden maiden tasosta. Monet yritykset pitävätkin strategisten osien valmistukset kotimaissaan, jossa prosesseja on helpompi kehittää ja jossa työntekijät ovat hyvin koukutettuja ja tottuneet vastuulliseen työskentelyyn.
Länsimaiset yritykset ovat jo jonkin aikaan kiinnittäneet huomiota Kiinan taitavaan teollisuuspolitiikkaan. Usein Kiinan perustettaviin tehtaisiin tulee omistajaksi kiinalainen osapuoli ja joka tapauksessa tehtaissa toimii kiinalaista henkilöstöä ainoa johtoa myöten. Kiinalaiset oppivat nopeasti tehtaissa käytetyn teknologian, työn organisoinnin ja johtamismenetelmät ja siirtävät sen omiin yrityksiinsä. Sinänsä yksinkertainen teollinen tuotanto onkin merkittävä teknologian siirtämisen kanava kehittyneistä maista Kiinana. Näin länsimainen huippuosaaminen vuotaa huomaamatta Kiinan.
Uskon että olemme kulkemassa kohti uudenlaista globalisaatiota. Sille on ominaista kasvavat kotimarkkinat. Vientiin suuntautunut talouskasvu on ajautunut vaikeuksiin. Tuotantoa pyritään ylläpitämään lähempänä loppumarkkinoita. Globaalit tuotantoketjut tulevat alueellisemmiksi ja kansallisemmiksi. Globalisaatioon liittyvä yhdenmukaistuminen tulee luultavasti myös heikkenemään. Taloudelliset mallit fragmentoituvat, kun amerikkalaistuminen on kuljettu loppuun.
Finanssikriisi ja sen aiheuttama taantuma ovat tehneet rajattoman globalisaation epäilyksen alaiseksi. Globaalin hallinnan elimet ovat nyt heikkoja (YK, Maailmanpankki, WTO jne.). Suurimpien valtioiden ryhmä G20 on tullut entistä tärkeämmäksi. Mutta sen toimintatavat eivät johda sääntelyyn. Uudessa globalisaatiossa on mukana vahva elementti protektionismia ja jopa nationalismia.
Entä miten meidän tulisi Suomessa reagoida uuteen globalisaatioon? Suomen kansantalous on ollut erittäin riippuvainen viennistä (metsäteollisuus, sähkötekninen teollisuus, konepajateollisuus). Tällainen maa joutuu helposti ulkoistamisen kierteeseen: tuotetaan siellä missä se on halpaa ja missä on kasvavia markkinoita ja suljetaan tehtaat Suomessa.
Jos ja kun Kiina lisää omaa tuotantoaan ja panostaa kotimarkkinoihinsa, niin suomalaisen teollisuuden ”kiinalaistamisstrategia” ei ole enää niin voittoisa. Lisäksi teknologisen osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen eivät ole mahdollisia ilman siihen välittömästi kytkeytyvää omaa tuotantoa.
Suomen strategiassa tulisi vahvistaa kotimarkkinoita, laajentaa palvelusektoria ja keskittyä erittäin laadukkaisiin ja mahdollisimman osaamisintensiivisiin tuotteisiin. Tässä on kysymys nimenomaan elinkeinoelämän innovatiivisesta uudistamisesta, jossa haetaan innovaatioita luonnonvaratalouden (jalostusarvon nostaminen), teknologiatalouden ja palvelutalouden uusista innovatiivisista yhdistelmistä. Tässä uudistamisessa ydinasioita on kyetä soveltamaan teknologiaa niin luonnonvarataloudessa kuin palvelutaloudessa tuottavuuden ja laadun nostamiseksi.
Pääpaino on pantava innovatiiviseen yrittäjyyteen. Kuten Stefan Theil korostaa Newsweekissä (January 11, 2010), elvytys ei lähde valtion luomista työpaikoista, eikä myöskään suurten ”suojeltujen” yritysten toiminnasta, vaan pienistä yrityksistä ja yrittäjyydestä avoimilla markkinoilla.
Sustainable innovation 